Tiibetinspanielityyppinen koira on todennäköisesti ikivanha. Niitä on pidetty Himalajan alueen kodeissa ja luostareissa seurakoirina sisätiloissa. Ihastuttavan tarinan mukaan näitä koiria on käytetty pyörittämään buddhalaisia rukousmyllujä. Seisovathan monet Tiibetinspanielit mielellään takajaloillaan etujalkojaan somasti heiluttaen. Tämäntyyppiset koirat kiipeilivät ketterästi luostareiden muureilla ja vuorenrinteillä talojen lähettyvillä. Vieraat havaitessaan ne haukullaan hälyttivät paikalle sekä ihmiset että isot vartijakoirat. Tiibetinspanieli hakeutuukin mielellään paikkaan, josta se voi rauhassa tähyillä ympäristöään. Sohvan selkänojakin soveltuu tarkoitukseen mainiosti!

Kennelissämme on rekisteröity ensimmäiset rodun edustajat jo vuonna 1970. Näistä koirista ovat lähtöisin ne menestyksekkäät sukulinjat, jotka ovat kantaneet näihin päiviin asti. Haluammekin edelleen kunnioittaa kasvatustyössämme alkuperäistä, liioittelematonta rotutyyppiä. Rotumääritelmän mukaan Tiibetinspanielin tulee olla hienostunut ja samalla jäntevän voimakas, itsetietoinen ja ylväsryhtinen, iloinen ja eloisa sekä valpas havainnoitsija. Ilmeen tulee olla itämainen. Karvapeite on verrattain helppohoitoinen. Ihannepaino näillä koirilla on 4,1 -6,8 kg säkäkorkeuden ollessa keskimäärin 25 cm. Tiibetinspanieli on seurakoira parhaimmillaan. Se on lapsiystävällinen ja seurallinen omaten kuitenkin hienostuneen pidättyväisyyden. Suuri sielu pienessä koirassa!

Meillä on tällä hetkellä pentuja varattavissa, lue lisää Pennut- sivultamme.

IMG 2431

Kuvassa kaunisilmeinen nuorukaisemme "Yankee"